Mökkirannan ja -metsän kasvustoa

 

 Tällä kerralla menimme mökkimme maastoon ja rantaan kulkemaan. Mökki sijaitsee Kouvolan seudulla järven rannalla, joten kasvillisuuskin on hieman erilaista kuin Itä-Suomessa.


Ensimmäisenä rannalla hehkui kurjenmiekka, kaunis juhannuksen tienoihin esiintyvä iiriksen sukulaiskukka, joka on todella komea ja koristeellinen. Teräväkärkiset lehdet ovat miekkamaisen pitkät ja kapeat. Tämä kukka on yleinen vain Etelä-Suomessa, mutta kasvaa paikoitellen myös pohjoisempana. Kyseessä on myös Kymenlaakson (kotikuntani) maakuntakukka.

Puolukka säilyttää usein niin lehtensä kuin marjansakin seuraavaan vuoteen. Jos puolukka kasvaa runsaana, tarkoittaa se sitä, että maaperä on laihanlaista, kuten männikköä. Puolukka on tärkeä talousmarja ja sopii hyvin myös teollisuusmarjaksi.

Äitini kanssa aina odotimme puolukkojen kypsymistä ja lähdimme usein hirvikärpäsiä uhaten puolukkametsään useiksi tunneiksi keräilemään koko vuoden varastot täyteen. Puolukka on myös erittäin helppo poimia, koska marjat kasvavat hyvin irtoavina terrumaisina kasoina.

Tässä on vielä kehittymisvaiheessa oleva Järviruoko, josta puuttuu lajille tyypillinen kukintoröyhy. Tunnistan kuitenkin heinän kasvupaikan perusteella, koska kyseisellä paikalla järviruokoja on ollut aina. Lehdet ovat myös viiltävät ja pitkät, joista kasvi on myös helppo tunnistaa. Kukinto kehittyy vasta heinäkuussa, jolloin menemme ehkä uudestaan tutkimaan, olisiko kukinto jo kehittynyt.

Tässä hieman tummemman värinen metsäkurjenpolvi, samainen kasvi on jo kertaalleen tunnistettu, nyt voimme vertailla kukan erilaista väriä.

Jokin ohdake tai karhiainen sattui myös tielle, mutta lajityypillinen kukinto vielä puuttui. Ehkä seuraavalla reissulla osaamme tunnistaa kukan paremmin. Varsi oli erittäin piikikäs ja lehdissä selkeät urat ja hieman nahkea pinta.

Tämä pieni sininen kukka antoi arvailun varaa, mutta lähempi tarkastelu paljasti kukan olevan nurmitädyke.

Kukka on selkeästi taivaansininen ja terälehtien muodostama "naama" näkyy selkeästi. Kukka oli varsin pieni, joka sai minut epäilemään, onko kyseessä varsinainen nurmitädyke, vai jokin muu pienempi tädyke, erilaisia tädykkeitä on kuitenkin useita.

Kuvassa näkyy useita pikkutalvikkeja, jotka muodostivat mökkipihamme reunaan uskomattoman näköisen kasvuston. Talvikkejakin on erilaisia, pikkutalvikin lisäksi esim. isotalvikki ja keltatalvikki.

Vuohenputki on itsepintainen rikkakasvi, joka kasvaa alkuperäiseltään Etelä- ja Keski-Suomen lehdoissa ja puronvarsilla. Sitä on kasvatettu paljon salaattikasvina, josta se on lähtenyt villiintymään puutarhojen riesaksi.

Vuohenputken erottaa hyvin koiranputkesta ja myrkkykeisosta lehtiensä avulla; vuohenputkessa on selkeät viisi lehteä, koiranputkessa rönsyilevä ja haaroittunut kasa lehtiä, ja myrkkykeisossa selkämmin jäsentyneet pihlajaa muistuttava lehtijärjestelmä.

Harakankellon tunnistaa viiruista kukan ulkopuolella. Harakankello ei ole Suomen alkuperäinen kukka, vaan on ihmisten mukana levinnyt Suomen luontoon. Se on varhaisin kellomme ja kukkii jo aikaisin kesäkuussa, usein päivänkakkaran seurana.

Tämä kyseinen kasvi yllätti koollaan. Emme loppujen lopuksi osanneet tunnistaa tätä kasvia. Kukka muistutti perinteistä koiran- tai vuohenputken kukkarypästä, mutta varsi muistutti jopa enemmän pihlajaa.

Lehdet eivät kuitenkaan olleet pihlajan kaltaisia, vaan terävämpiä ja hieman nahkeita.

Rätvänällä on kukissaan vain neljä terälehteä ja varsi haarautuu yleensä useaan osaan. Rätvänän suurta, poikkileikkauspinnan keskeltä verenpunaista juurakkoa on käytetty mm. lankojen värjäykseen ja rohdosten keittämiseen.

Tämän pensaan luulin aluksi olevan vaahtera, kunnes huomasin kukinnon. Kyseessä onkin koiranheisi, jonka parhain tuntomerkki ovat juuri vaahteranlehden näköiset lehdet. Se kasvaa luonnonvaraisena Suomen eteläpuoliskon lehdoissa ja on ollut monipuolinen rohoskasvi.

Tämän kasvin oletin olevan kanerva, mutta oletukseni olikin väärä. Pitkän pohinnan jälkeen emme keksineet, mikä kasvi oikeasti olisi kyseessä.

Nuokkuhelmikkää ei kannata maasta poimia, koska Suomessa kasvaa kolme eteläistä, harvinaisuutensa vuoksi rauhoitettua helmikkälajia, joita ei välttämättä kokematon erota nuokkuhelmikästä.

Harmaaluppo kasvaa pitkinä, tiheinä, sotkuisina ja roikkuvina partoina havupuiden ja koivujen oksilla. Lupot ja naavat ovat erittäin herkkiä ilman saasteille, ja monet lajit ovatkin uhanalaisia nykyään. Ne ovat myös joutuneet väistämään asutusten tieltä tai kasvavat kitukasvuisina. Ne ovat myös varsin hidaskasvuisia ja vaativat kosteaa pienilmastoa.

Tällä kertaa luppo kasvoikin koivun oksalla. Kun vanha kuusikko hoidettujen metsien alta häviää, häviävät myös monet naavat ja lupot.

Metsätähti löytyi täältäkin, kuten arvata saattaa, kukkahan viihtyy missä vain.

Kohtalaisen yleinen Etelä- ja Keski-Suomen valkolehdokki voi olla jopa puolimetrinen. Se kasvaa lehtojen ja muiden ravinteisten metsien, jopa soiden ja niittyjen kasvi. Kukat ovat melko kookkaita, mutta herkkiä. Yöllä varsinkin tuoksuvat voimakkaasti.

Kukkasten muoto auttoi tunnistamisessa paljon, ei missään muussa kukassa ole vastaavanlaisia kukintoja, kuin valkolehdokissa. Muistakaa, että valkolehdokkien kaupustelu ja kerääminen kaupantekoa varten on kielletty.

               Näissä tunnelmissa tällä kerralla, eipä ollut juhannussää kummoinen.

Kiitos kun liityit seuraamme tälläkin reissulla, piakkoin taas lisää kasvien tunnistusta!