Mökkirannan ja -metsän kasvustoa

 

 Tällä kerralla menimme mökkimme maastoon ja rantaan kulkemaan. Mökki sijaitsee Kouvolan seudulla järven rannalla, joten kasvillisuuskin on hieman erilaista kuin Itä-Suomessa.


Ensimmäisenä rannalla hehkui kurjenmiekka, kaunis juhannuksen tienoihin esiintyvä iiriksen sukulaiskukka, joka on todella komea ja koristeellinen. Teräväkärkiset lehdet ovat miekkamaisen pitkät ja kapeat. Tämä kukka on yleinen vain Etelä-Suomessa, mutta kasvaa paikoitellen myös pohjoisempana. Kyseessä on myös Kymenlaakson (kotikuntani) maakuntakukka.

Puolukka säilyttää usein niin lehtensä kuin marjansakin seuraavaan vuoteen. Jos puolukka kasvaa runsaana, tarkoittaa se sitä, että maaperä on laihanlaista, kuten männikköä. Puolukka on tärkeä talousmarja ja sopii hyvin myös teollisuusmarjaksi.

Äitini kanssa aina odotimme puolukkojen kypsymistä ja lähdimme usein hirvikärpäsiä uhaten puolukkametsään useiksi tunneiksi keräilemään koko vuoden varastot täyteen. Puolukka on myös erittäin helppo poimia, koska marjat kasvavat hyvin irtoavina terrumaisina kasoina.

Tässä on vielä kehittymisvaiheessa oleva Järviruoko, josta puuttuu lajille tyypillinen kukintoröyhy. Tunnistan kuitenkin heinän kasvupaikan perusteella, koska kyseisellä paikalla järviruokoja on ollut aina. Lehdet ovat myös viiltävät ja pitkät, joista kasvi on myös helppo tunnistaa. Kukinto kehittyy vasta heinäkuussa, jolloin menemme ehkä uudestaan tutkimaan, olisiko kukinto jo kehittynyt.

Tässä hieman tummemman värinen metsäkurjenpolvi, samainen kasvi on jo kertaalleen tunnistettu, nyt voimme vertailla kukan erilaista väriä.

Jokin ohdake tai karhiainen sattui myös tielle, mutta lajityypillinen kukinto vielä puuttui. Ehkä seuraavalla reissulla osaamme tunnistaa kukan paremmin. Varsi oli erittäin piikikäs ja lehdissä selkeät urat ja hieman nahkea pinta.

Tämä pieni sininen kukka antoi arvailun varaa, mutta lähempi tarkastelu paljasti kukan olevan nurmitädyke.

Kukka on selkeästi taivaansininen ja terälehtien muodostama "naama" näkyy selkeästi. Kukka oli varsin pieni, joka sai minut epäilemään, onko kyseessä varsinainen nurmitädyke, vai jokin muu pienempi tädyke, erilaisia tädykkeitä on kuitenkin useita.

Kuvassa näkyy useita pikkutalvikkeja, jotka muodostivat mökkipihamme reunaan uskomattoman näköisen kasvuston. Talvikkejakin on erilaisia, pikkutalvikin lisäksi esim. isotalvikki ja keltatalvikki.

Vuohenputki on itsepintainen rikkakasvi, joka kasvaa alkuperäiseltään Etelä- ja Keski-Suomen lehdoissa ja puronvarsilla. Sitä on kasvatettu paljon salaattikasvina, josta se on lähtenyt villiintymään puutarhojen riesaksi.

Vuohenputken erottaa hyvin koiranputkesta ja myrkkykeisosta lehtiensä avulla; vuohenputkessa on selkeät viisi lehteä, koiranputkessa rönsyilevä ja haaroittunut kasa lehtiä, ja myrkkykeisossa selkämmin jäsentyneet pihlajaa muistuttava lehtijärjestelmä.

Harakankellon tunnistaa viiruista kukan ulkopuolella. Harakankello ei ole Suomen alkuperäinen kukka, vaan on ihmisten mukana levinnyt Suomen luontoon. Se on varhaisin kellomme ja kukkii jo aikaisin kesäkuussa, usein päivänkakkaran seurana.

Tämä kyseinen kasvi yllätti koollaan. Emme loppujen lopuksi osanneet tunnistaa tätä kasvia. Kukka muistutti perinteistä koiran- tai vuohenputken kukkarypästä, mutta varsi muistutti jopa enemmän pihlajaa.

Lehdet eivät kuitenkaan olleet pihlajan kaltaisia, vaan terävämpiä ja hieman nahkeita.

Rätvänällä on kukissaan vain neljä terälehteä ja varsi haarautuu yleensä useaan osaan. Rätvänän suurta, poikkileikkauspinnan keskeltä verenpunaista juurakkoa on käytetty mm. lankojen värjäykseen ja rohdosten keittämiseen.

Tämän pensaan luulin aluksi olevan vaahtera, kunnes huomasin kukinnon. Kyseessä onkin koiranheisi, jonka parhain tuntomerkki ovat juuri vaahteranlehden näköiset lehdet. Se kasvaa luonnonvaraisena Suomen eteläpuoliskon lehdoissa ja on ollut monipuolinen rohoskasvi.

Tämän kasvin oletin olevan kanerva, mutta oletukseni olikin väärä. Pitkän pohinnan jälkeen emme keksineet, mikä kasvi oikeasti olisi kyseessä.

Nuokkuhelmikkää ei kannata maasta poimia, koska Suomessa kasvaa kolme eteläistä, harvinaisuutensa vuoksi rauhoitettua helmikkälajia, joita ei välttämättä kokematon erota nuokkuhelmikästä.

Harmaaluppo kasvaa pitkinä, tiheinä, sotkuisina ja roikkuvina partoina havupuiden ja koivujen oksilla. Lupot ja naavat ovat erittäin herkkiä ilman saasteille, ja monet lajit ovatkin uhanalaisia nykyään. Ne ovat myös joutuneet väistämään asutusten tieltä tai kasvavat kitukasvuisina. Ne ovat myös varsin hidaskasvuisia ja vaativat kosteaa pienilmastoa.

Tällä kertaa luppo kasvoikin koivun oksalla. Kun vanha kuusikko hoidettujen metsien alta häviää, häviävät myös monet naavat ja lupot.

Metsätähti löytyi täältäkin, kuten arvata saattaa, kukkahan viihtyy missä vain.

Kohtalaisen yleinen Etelä- ja Keski-Suomen valkolehdokki voi olla jopa puolimetrinen. Se kasvaa lehtojen ja muiden ravinteisten metsien, jopa soiden ja niittyjen kasvi. Kukat ovat melko kookkaita, mutta herkkiä. Yöllä varsinkin tuoksuvat voimakkaasti.

Kukkasten muoto auttoi tunnistamisessa paljon, ei missään muussa kukassa ole vastaavanlaisia kukintoja, kuin valkolehdokissa. Muistakaa, että valkolehdokkien kaupustelu ja kerääminen kaupantekoa varten on kielletty.

               Näissä tunnelmissa tällä kerralla, eipä ollut juhannussää kummoinen.

Kiitos kun liityit seuraamme tälläkin reissulla, piakkoin taas lisää kasvien tunnistusta!

Pururadan kasvistoa

Tänään olin lähdössä paikalliselle, Itä-Suomalaiselle pururadalle etsimään lisää tunnistettavia kasveja. Kuitenkin jo matkalla pururadalle huomasin pysähtyneeni useaan kertaan kuvaamaan ojanpielissä kasvavia kasveja.

Ensimmäisenä vastaan tuli maitohorsma. Tämä kasvi on helppo tunnistaa ja olenkin erottanut sen jo pitkään muista kasveista. Se valtaa nopeasti tyhjäksi jääneen maan ja saapuu tuulen kuljettamana. Se myös itää nopeasti ja kasvaa erittäin nopeasti. Maitohorsman latvaan ilmestyy yhä uusia nuppuja samaan aikaan kun alimmat kukat jo kuihtuvat ja alkavat kypsytellä siemeniä. Vastaan voi tupsahtaa jopa aivan valkoisia maitohorsmia.

Tämä kukka on helppo tunnistaa erikoisesta rakenteestaan ja sen näkee helposti, koska kukka kasvaa jopa toista metriä korkeksi. Se on myös monipuolinen hyötykasvi ja rehuna uskottu lisäävän maidontuotantoa. Kevätversoja voi käyttää salaatin, pinaatin ja parsan tavoin.

En löytänyt nelilehtisiä apiloita, mutta valkoapilan tunnistin helposti. Apilan kukka tuoksuu kesäiselle ja sen lehtiä on käytetty salaatin ja pinaatin tapaan. Kukkia on myös kerätty leipäjauhon jatkeeksi.

Valkoapilan tunnistaa helposti valkoisista kukistaan, jotka kesän kuluessa rupeavat ruskistumaan ensin kukan alapuolelta. Lehti on kolmihaarainen ja varsin matala, se kestää myös tallomista ja on siksi hyvä nurmikon piriste.

Terttuselja on jopa 4 metriä korkea pensas, joka on varsin reheväkasvuinen. Siitä jää niin varresta kuin koko kasvista tympeä haju käsiin, joten sisälle maljakkoon niitä ei kannata tuoda. Tätä kukkaa kasvaa villiintyneenä varsinkin Etelä-Suomen tienvierillä, kallioilla ja metsissä, mutta pääasiallisesti menestyy koristekasvina. Kukat ovat hieman kellanvihreitä, kamera sai sään vuoksi kukat näyttämään valkeammilta kuin ne oikeasti ovatkaan. Vastakkaiselle sukupuolelle ojennettu seljankukka on viestiltään tiettävästi täsmälleen päinvastainen kuin ruusun. Varokaa siis kenelle kukkia ojentelette!

Linnunkaali on lähinnä etelä- ja keski-suomen viljelmien yksivuotinen rikkaruoho. Se voi kasvaa jopa metrin mittaiseksi. Aluslehdet ovat tyviosaltaan pariliuskaiset, varsilehdet ovat liuskattomat ja yleismuodoltaan kapeansoikeat. Rikkaruohona kasvi on melko harmiton ja sen lehtiä voi käyttää salaatin tapaan.

Ensin oletin tämän kasvin olevan pieni kielo, mutta tunnistin sen kuitenkin oravanmarjaksi kirjan avulla. Sillä on kaksi kookkaan sydämen muotoista lehteä ja se kasvaa korkeintaan vaaksan mittaiseksi. Syksyllä kypsyvät marjat ovat lievästi myrkyllisiä ja tummanpunaisia. Metsämaan tuottavuutta voidaan arvioida tämän kasvin avulla, koska se kasvaa runsaana vain ravinnerikkailla mailla.

Niittynätkelmää tavataan yleensä hiirenvirnan seuralaisena, mutta tämä yksilö kasvoi erillään. Kukinto alkaa jo kesäkuussa ja jatkuu pitkälle elokuuhun saakka. Lehdissä on vain yksi lehdykkäpari, vaikkakin aivan juuressa sijaitsevat korvakkeet näyttävät muodostavan toisen parin.

Kuvassa lehdet eivät erotu kovinkaan selkeästi muun kasvillisuuden joukosta.

Tämä kasvi ei vielä kukkinut ja sen takia olikin vaikea tunnistaa, joten taidan tulla uudestaan jonakin päivänä tarkistamaan, olisivatko kukkaset jo paikallaan.

Ojakellukka on kokonaan karvapeitteen verhoama kasvi. Kussakin yksittäisessä hedelmässä on koukku, joka helposti tarttuu ohikulkevaan ihmiseen tai eläimeen ja auttaa näin kasvia leviämään.

Samaan kuvaan eksyivät sekä timotei että eräs minun tunnistukseni ulkopuolelle joutunut kasvi. Timotei eli nurminähkiö on asuttujen seutujen ja viljelynurmien tuttu heinä, joka varttuu jopa metrin mittaiseksi. Tähkä tuntuu karhealta kädessä.

Metsätähti on siitä harvinainen laji, että sillä on seitsenteräinen kukka. Siitä tämän jokapaikan kaunokaisen tunnistaakin kaikkein parhaiten ja helpoiten. Se kasvaa koko Suomessa ja viihtyy kuivissa ja kosteissa metsissä, karuilla kankailla ja lehdoissa, tienvarsilla, metsäaukioilla ja tunturikankailla. Lehdet ovat ruodittomia.

Metsäkurjenpolven väri vaihtelee alueittain ja matkailija voikin näitä kukkia tarkkailemalla huomata eksyneensä pois kotiseudultaan. Joillakin seuduilla kukat ovat tummansiniset tai syvän violetit, jossakin taas vaalean liilan (kuten kuvassa) tai punertavat, jopa lähes valkoiset kukat.

Kukinta kestää pitkälle heinäkuuhun, joten kukkivassa kasvissa voi olla voi olla nuppujen ohella myös hedelmiä, jotka ovat pitkiä ja nokkamaisia. Kypsyminen laukaisee siemeniin kohdistuneen jännityksen, joka singauttaa siemenet kauas.

Tässä on jälleen eräänlainen ailakki tai neilikka, jota en sen kummemmin osannut tunnistaa. Puna-ailakista poiketen varsi ei ollut karvainen ja lehdet olivat varsin lyhyet ja pyöreät.

Niittyhumala on Etelä- ja Keski-Suomen niityille, pihanurmikoille ja laitumille kasvava noin vaaksan korkuinen kukka, joka antaa todella hienon värin apilan rinnalle. Sinikukkaiset kasvustot laajenevat vuosi vuodelta maanpinnalla kasvavien versojen ansiosta.

Samaista niittyhumalaa kasvaa meidän pihallamme erittäin lyhyenä jatkuvan ruohonleikkaamisen takia ja tulevaisuudessa tulettekin varmasti näkemään kuviakin näistä pihamaan selviytyjistä.

Suopursu on alppiruusun sukulaiskasvi, joka on näyttävä kaikkina vuodenaikoina ja onkin Pohjois-Pohjanmaan maakuntakukka. Suopursu on myrkyllisyydestään huolimatta innostanut kansaa kokeilemaan sen mahtia mitä erinäisimpiin tarkoituksiin aina koiden häädöstä pääkivun hoitoon. Värikasvina erittäin monipuolinen.

En ollut koskaan ennen nähnyt (tai kiinnittänyt huomiota) suopursua ja tällä kerralla näinkin monia sellaisia samassa paikassa. Se toi metsän reunaan taianomaista tunnelmaa nähdä näitä kauniita ja omaperäisen näköisiä kasveja niin monta samassa paikassa.

Rahkasammal ja karhunsammal päätyivät samaan kuvaan. En osaa tunnistaa erilaisia rahkasammalia tai karhusammalia toisistaan, mutta yksittäisen sammalen voi tunnistaa eräänlaiseksi rahka- tai karhunsammaleeksi rakenteensa perusteella. Minulle sammalet ovat erittäin hankalia tunnistettavia, enkä sen takia tiedä, menikö tämäkään tunnistaminen oikein.

Kuusi on jokaisen suomalaisen tuntema puulaji niin joulukuusena kuin pihamaan ja metsän koristajana. Kuitenkin vierasperäisiin kuusilajeihin sekoittaminen on helppoa. Runko on karhea ja neulat teräväkärkisiä. Takassa polttaessa kuusihalot räiskyvät, muuten se on mainio polttopuu.

Vaaleat kuusenkerkät ovat vitamiinipitoisia ja siksi suuresti arvostettuja. Ne ovat myös erittäin raikkaan makuisia ja sopivat syötäväksi sellaisenaan tai teenä ja salaattiyrtteinä. Kuusenkerkkäsiirappi on myös erittäin maukasta oikein valmistettuna.

Mänty on myös helppo tunnistettava, koska mäntymetsä näyttää maan tasalla avoimelta. Oksat ja neulaset kasvavat vain korkeimmilla oksilla Aurinkoa tavoitellen. Mänty on Suomen runsain puulaji ja tärkeä kuitupuu.

Hevonhierakka on puutarhanhoitajan painajaismainen rikkaruoho. "Se vastustelee sinnikkäästi kitkijän yrityksiä; käteen jää vain lehtiruusuke, mutta maanpintaan jaa usein limaisen liukas juurenniska, josta pian nousee uusi lehtipolvi ja aikanaan tuuhea kukinto. " Kuitenkin erittäin omalaatuisen näköinen ja helppokin tunnistettava.

Ja jälleen löytyi tunnistusrajan ulkopuolelta terttuseljaa muistuttava pensaskukka. Kuitenkin kukat ovat selkeästi yksittäisiä tähdykkeitä, joista erottuu selkeä "karva" sivustapäin katsottuna.

Jos joku tietää ja tunnistaa kyseisen kasvin, olisi mukavaa, jos kommentoisit!

Iloksenne vielä istutettuja kukkia pihaltamme.

Kiitos kun liityit seuraamme tänäänkin! Liityhän mukaan taas ensi kerralla kun siirrymme mökkimetsään!