Vielä viimeisiä täydennyksiä kasvioon!
Pietaryrtti on nappikukintoineen erittäin tuttu pientareiden reunustaja, joka on yleinen varsinkin Etelä-Suomessa. Koko kasvi tuoksuu voimakkaasti ryydille ja se on vanha rohdos- ja värikasvi.
Karhunputki varttuu yleensä miehen mittaiseksi ja on loppukesän komeimpia kasveja. Se houkuttelee monenmoisia pölyttäjiä kukkalautasillaan. Tässä kukkaset eivät olleet vielä täysin auenneet valkeiksi matoiksi.
Mesiangervo on voimakkaasti tuoksuva rehevä kasvi, joka virkoaa jo varhain keväällä. Sillä on hieman Pihlajan lehtiä muistuttavat lehdet, jotka ovat usein hieman punertavat. Kukka voi olla jopa toista metriä korkea. Nuoria lehtiä on käytetty tehokkaana teenä, jolla on parannettu mm. päänsärkyä.
Punaviinimarja eli
punaherukka on osa alkuperäistä Suomen kasvistoa. Niillä on voimakkaan tuoksuiset lehdet ja villinä karvan peittämät. Pensaat ja marjat jäävät luonnonvaraisina hieman pienemmiksi, kuin puutarhaan istutetut yksilöt.
Saunakukka eli
peltosaunio on kuin päivänkakkara, mutta varreltaan se on hennompi ja yleensä monihaarainen. Varsinkin Suomen eteläosissa saunakukasta on tullut jo lähes riesa. Kukinta jatkuu ja jopa yltyy elonkorjuun jälkeen.
Sarjarimpi on komeimpia ja koristeellisimpia vesikasvejamme. Yleinen se on vain eteläisimmässä Suomessa, mutta kasvaa paikoitellen koko maassa. Kukka oli helppo tunnistaa erikoisen ulkomuotonsa ansiosta ja kasvupaikkansa perusteella.
Osmankäämi on veden äärellä viihtyvä, lähes miehen mittaiseksi kasvava kasvi, joka viihtyy varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa. Ihmisen toimet ovat hyödyttäneet sitä leviämään. Tummanruskeat latvasikarit ovat emikukintoja, jotka lähettävät haituvaiset tuulen matkaan kevättalvella.
Pujo on komea kasvi, jonka siitepöly aiheuttaa monille allergikoille harmia keväällä. Pujo tuoksuu mausteiselta ja kasvaa jokseenkin koko Suomessa. Se on myös vanha hyötykasvi, jota on joskus jopa viljelty.
Olettaisin tämän kukan olevan valkoinen
Iiris. Se on sukua keltakurjenmiekalle, jonka tapasimme aiemmin.
Järviruoko kasvaa hyvinkin kolmen metrin mittaiseksi vaikka suurin osa sen pituudesta on usein veden alla. Ruoko kukkii vasta heinäkuussa ja kasvi on ollut tärkeä rehukasvi, jota käytettiin myös leipätaikinan jatkeena.
Isomaksaruoho on eteläisessä Suomessa yleinen kuivien kallioiden kasvi ja Suomen maksaruohoista suurin. Sitä on aikoinaan käytetty hyötykasvina ja se on monivuotinen kukka.
Luhtavilla on koko Suomeen levinnyt suovilla, joka tyytyy jopa pieniin painanteisiin, kunhan tarjolla on edes hiukkasen ravinteita. Sillä on latvassa kolmesta viiteen villaisaa kukintotähkää, jotka voivat olla jopa 5cm pitkät.
Karhunköynnös eli elämänlanka on kiertokasveihin kuuluva monivuotinen köynnöstävä ruoho. Sitä viljellään paljon koristekasvina, mutta on vaikea poistaa muista istutuksista niin toivottaessa.
Ahvenvita nousee pinnalle pohjan syvyyksistä. Se on uposkasvi, jonka lehdet sijaitsevat vuorojärjestyksessä varren kahden puolen.
Kyläkarhiainen on takiaisen tapaan kaksivuotinen rikkaruoho, joka on levinnyt suurimpaan osaan Suomea. Pariliuskaiset lehdet ovat päältä karvaiset, alta hennon piikkiset.
Kissankello on meille jo tuttu kukkanen, mutta tämä kasvoi niin kauniina, että pakkohan se oli mainita uudelleen.
Saimme tavoitteemme täyteen ja tunnistimme kesän aikana 80 kasvia, joista suurin osa oli minulle uusia ja tuntemattomia! Kiitos WSOY:n Kotimaan Luonto-oppaan, tunnistin suurimman osan kasveista jopa mahdollisesti oikein! Tämä on ollut hyvä retki, suosittelen kaikille aiheesta kiinnostuneille!
Näkemisiin ja eikun silmät auki ihmettelemään!
